perjantai 28. huhtikuuta 2017

Jenit 2.0

Jeni - perhe sai viimeisen jäsenensä eli äiti sukat. 
 Sukat on tehty omalle perheelleni,  joten tämän vuoksi
 nämä viimeiset ovat äiti -sukat eli minulle 
itselleni tehdyt.  Ainakin ajatuksen tasolla,  koska harvemmin sukat omiin jalkoihin jäävät!  

Lankoina 7veljestä valkoinen,  ihana possunpunainen Aapo ja graffiti suomalainen sukkalanka. Melkoinen eri lankojen yhdistely, vaikka lopulta kaikki ovat sitä yhtä ja samaa tuttua Seiskaveikkaa!
Puikot 3,5 cubicsit
Koko 39
Aloituksessa 12 s/ puikko.  

HUOM!!  Sydän kuvio on tehty erillisenä ohjeena, koska se ei ole neljällä jaollinen kuten muut kuviot.  Olen ohjeeseen merkinnyt huomiovärillä sydänten kohdat.  Näihin kohtiin pitää myös lisätä 1s jokaiselle puikolle ,  koska sydän kuvio on 13s leveä.  Sydämen jälkeen olen heti seuraavalla kierroksella kaventunut lisätyt silmukat pois! 

Sydäntä ennen ja sydämen jälkeen kuvio jatkuu koko ajan normaalisti kaavion mukaan. 
Olen punaisilla riveillä merkannut kohdat, joissa itse olen aloittanut kantapään, sekä kärkikavennuksen.

(Sydän kuvio on alkuperäisestä löydetty "Villasukkaunelmia" - Facebook sivulta, jossa on aivan ihania sukkia!! ) 


Kaaviota luetaan  jo aiemmin ilmestyneiden Jeni sukkien mukaisesti oikealta vasemmalla ja yksi sarake kerrallaan!!
Ensimmäisen punaisen viivan kohdalla olen aloittanut kantapään ja toisen punaisen viivan kohdalla olen aloittanut leveän nauhakavennuksen. ( NÄITÄ PUNAISIA VIIVOJA EI SIIS TIETENKÄÄN KUDOTA SUKKAAN ;) )
 
 
ARVONTA!!!! 
Alkavan kesän kunniaksi arvon yhdelle onnekkaalle NILKKAPITUISET JENIT,  omien väritoiveiden mukaisesti (Max 3väriä).  
Lankoina käytän 7 veljestä sekä Villeä. 
Osallistumaan pääset kommentoimalla jotakin blogiin.Hyvin helppoa!  :)
Onnetar arpoo voittajan sunnuntaina klo 12 ja tämän jälkeen otan yhteyttä voittajaan ja ryhdyn hommiin! Ihanaa vapun aikaa! 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

MiniJenit

Kun perheen isolla miehellä on Jenit,  niin tarvitsee se pienikin mies omansa.
 Tuumasta siis toimeen!

Langat 7 veljestä graffiti,  valkoinen,  sekä ihanan vihreä Nalle.
Puikot nro 3
Koko 24-26

Näin pienissä sukissa eri vahvuisten lankojen yhdistelmä ei tuota ongelmaa kutoessa,  eikä tunnu mitenkään merkittävästi eri paksuiselta. 

Koska mukana oli ohuempi lankaa,  niin tein koko varren varmuuden vuoksi 10s/ puikko.
  ( poika on myös perinyt äiteensä pohkeet, joten senkin vuoksi silmukoita täytyy olla enemmän :D) 

9s/ puikko olisi muuten riittänyt hyvin heti aloituksesta alkaen! Aloituksessa tehty pari senttiä 1 oikein kiertäen,  1nurin. 

Kantapään ja jalkaterän tein 9s/puikko. 

Kaaviota luetaan :

OIKEALTA VASEMMALLE,   YKSI SARAKE KERRALLAAN JA SIIRRYTÄÄN SIITÄ SITTEN SEURAAVAAN.  

Ensimmäisen punaisen viivan kohdalla tein kantapään ja 
toisen punaisen viivan kohdalla aloitin leveän nauhakavennuksen.  

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Jenit.

JENIT.

Pitkästä piiiiiiiitkästä aikaa iski inspiraation poikanen ja näin syntyi yllämainitut sukat.  Nimensä ne saivat oman ja miehen nimen yhdistelmästä,  joka kuulosti omaan korvaan kivalta!  

Ensimmäinen ohje on miesten versioon:
Lankoina 7- veljestä keskiharmaa, valkoinen ja turkoosi.
Puikot nro 3.
Koko 43-45.
Tottakai kuvioita voi käyttää myös naishenkilönkin sukkiin!  :)

HUOM! LUETHAN KOKO TEKSTIN LOPPUUN SAAKKA, ENNENKUIN ALAT HOMMIIN. OHJEESSA ON PARI KOHTAA, JOTKA ON SYYTÄ OTTAA HUOMIOON , KIITOS:) 

Nämä on tehty oman miehen rimppakinttuihin, joten aloituksesta puikoilla on 13s/ puikko. Resori on muutama sentti kierteistä joustinneuletta. Koko sukka on tehty alusta loppuun samalla silmukkamäärällä, AINOASTAAN kantapäähän lisäsin 2 silmukkaa ja tein sen siis 28 silmukalla.  

Kaikki kuviot ovat neljällä (4)jaollisia,  joten kokoa on helppo muokata vähentämällä tai lisäämällä aina 4 silmukkaa :) 

OHJE LUETAAN OIKEALTA VASEMMALLE ,  yksi sarake kerrallaan ja siirrytään siitä sitten seuraavaan.  ( edelleen toivon löytäväni kunnollisen kaavio ohjelman,  jotta kaaviot olisivat selkeitä ja järkeviä..huoh. )




Riviltä 18 ( 18-23)alkava kuvio tuotti paljon päänvaivaa ja sitä oli todella hankala hahmottaa tähän ruudukkoon. Toivon todella että siitä tulee sellainen kuin pitää!! Koeneulojia ei ole ja itse en ohjeita näitä tehdessä tarvitse, niin en voi ollenkaan luvata sen olevan oikein. Pidetään sormet ristissä!!


Ensimmäisen punaisen rivin kohdalla olen tehnyt kantapään ja jatkanut sen jälkeen normaalisti kaaviota seuraten. 
Toisen punaisen rivin kohdalla olen aloittanut leveän nauhakavennuksen. Koska kavennus alkaa, niin viimeiset siniset pisteet ei ihan asetu kaavion mukaisesti vaan pitää itse vähän kikkailla, että ne tulee sopiviin kohtiin ja näyttävät kivalta.
 
Iloisia kutomis hetkiä kaikille!  :)
ps. Mies oli kaikkea muuta kuin innokas vääntäytymään mun haluamiin kuvausasentoihin :D
 
- niina-

maanantai 7. marraskuuta 2016

Tähdet tähdet ✨

Ihana yövuoro oli edessä,  vihdoinkin monen monta tuntia aikaa kutoa ja saada myös valmiiksi viimeinen pieni tilaus!  Harmikseni tilaukseen kuuluva toinen lanka jäi kotiin, 
joten oli otettava käyttöön suunnitelma B. 

Olin muutenkin ottanut enemmän lankoja mukaan,  kun tiesin tilaustyön valmistuvan äkkiä ,niin ei iskenyt paniikki tyhjistä puikoista!
Toiset langat kehiin ja mallia miettimään.
Päivällä yhdessä keskustelussa villasukka ryhmässä jäi mieleen kerrosrivinousu ja tähdet, joten päätinkin muokata jo aiemmin tekemääni tähteä pienemmäksi ja vähän sirommaksi.
Muutamat hetket pähkäilin ruutupaperin kanssa ja
 lopulta oli omaa silmää miellyttävä lopputulos! 

Kerrosrivinousun perusteet olen kertonut jo aiemmin blogissa,  joten en sitä enää tähän laita.  Googlesta löytyy myös ohjeet,  jos termi ja itse tekniikka on vieras.
Lankoina Ville ja 7 veljestä sateenkaari
Puikot nro 3
Langan menekki: ei aavistustakaan.  Sori :D
Tein perus 2o2n resorin, kun halusin vain äkkiä päästä kuvion kimppuun.
Olin muuten niin innosta soikeana,  että eka sukka valmistui vajaassa kolmessa tunnissa!  Toinen ei  sitten niinkään nopeasti..  Syytän väsymystä!  :D
Kuvio on 19 s leveä ja jokainen musta kohta kuviossa tarkoittaa,  että silmukkaa nostetaan kaksi kertaa. 
Tuli loppujen lopuksi tosi kivat ja työpaikan pimeässä valossa näyttää kuin sukat hehkuisivat !  Kyllä musta ja sateenkaari on vaan mahtava yhdistelmä!
Mukavia kutomis hetkiä kaikille,  autan mielelläni jos kuviossa tai missä tahansa on jotakin epäselvää!! 
Nyt äkkiä muistutus puhelimen, että tulee oikeat langat kassiin, jotta saan tilauksen tehtyä pois alta ja siirtyä seuraavaan!  Ensi yönä on taas monen monta tuntia aikaa kutoa <3

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Joulun enkeli -sukat

Monen monta kuukautta ruutuvihossa piileskellyt malli pääsi kokeiluun.  Hitusen epäilytti toimiiko malli,  mutta pienen korjailun ja kokeilun jälkeen olen oikein tyytyväinen!! Malli on hyvin yksinkertainen ja pelkistetty. 
Omissani on lisäksi pieni sydän enkelin päällä, mutta en laittanut siihen ohjetta. En ole täysin tyytyväinen siihen, mutta en myöskään sitä pura :) 

 Tässä myös siis teille ohje näihin sukkiin.  En ole mestari ohjeiden kirjoittamisessa, joten virheitä saattaa löytyä. 
 Autan enemmän kuin mielelläni jos tulee vastaan murheita!!  

Mikäli ohje ei aukea ja kerrosrivinousu on vierasta, niin Rouva Google on mahtava apulainen, jolta kannattaa kysyä neuvoa. :) 

Lankana punainen Ville ja valkoinen 7 veljestä
Puikot nro 3 

Luo 50 silmukkaa punaisella langalla. 
 Jaa ne puikoille seuraavasti: 13,12, 13, 12
Resori on valepalmikkoa, jonka vuoksi silmukkamäärä on pariton. Halutessasi voit tehdä minkä tahansa resorin. 

Kun olet toistanut valepalmikon 3 kertaa, (työssä on 3 reikää)  kudo 1 krs oikein punaisella kaventaen 1 ja 3 puikoilta yksi silmukka.  Nyt työssä on 12s per puikko.  

Kudo 1 krs valkoisella
Kudo 2 krs punaisella.
Kudo 1 krs valkoisella. 

Nyt alkaa kuvio. Kuvio kudotaan aina toistamalla kolmea kerrosta. 
1 krs valkoisella ja 2 krs punaisella.  Punaisilla kerroksella nostetaan aina kuvion näyttämät pallukat.  Silmukka nostetaan siis aina kaksi kertaa ja tämän jälkeen kudotaan 1 krs valkoisella. 
Ohjelma, jota käytin kaavion tekemiseen on erittäin huono , mutta toivottavasti kuvio on tarpeeksi selkeä. Viimeisin rivi ei ihan mahtunut kokonaisuudessaan ohjelmaan, mutta viimeisellä rivillä silmukat nostetaan kaksi kertaa, kuten muissakin kohdissa.



Kun kuvio on kudottu,  tee mieleisesi kantapää.  Kantapään jälkeen olen usein tehnyt pelkkää raitaa samalla 1+2 krs tyylillä tai jos on laiska kuten minä tällä kertaa ,  niin jalkaterässä voi tehdä 1+3 krs.  ( 1 krs valkoisella,  3 krs punaisella)  

Kutomisen iloa,  toivottavasti ohje on ymmärrettävissä!! 

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Täydellinen hiljaisuus ja siitä voi syyttää virkkuukoukkua!



Onpahan ollut pitkä tauko viimeisestä kirjoituksesta!  melkein jopa hävettää.. 

Äitiysloma loppui ja paluu arkeen onkin ollut yllättävän kiireinen! Asiaa ei myöskään helpottanut yhtään lähes parin kuukauden tauko kutomisesta..
 Kyllästyin niin totaalisesti kaikkeen mikä liittyy kutomiseen,  syy siihen oli virkkaamisen opettelu. Mä olin lähes varma siitä, ettei musta tule ikimaailmassa virkkaajaa. Koukku ei vaan yksinkertaisesti sovi mun käteen. Näin luulin... :D 

Jostain syystä sain päähäni opetella senkin taidon ja näin ollen uppouduin siihen maailmaan täysin.  

Halusin virkata Afrikankukka pöllön ja tämän takia aloitinkin koko touhun.
Kärsimättömäksia mua ei voi kutsua,  sillä virkkasin yhteensä 4 pöllö tyynyä,  joista vasta viimeinen onnistui!!!  Yhden pöllön palojen virkkaamiseen meni liki 2 viikkoa! Pöllön ohjeen löytää suomeksi muistaakseni Ravelrystä nimellä Maggie the English Owl. 

Virkkasin myös rikkinäisen rahin päälle uuden päällisen ontelokuteesta ja pojalla kesäksi lippapipon.  

Innostuin ja kyllästyin yhtä nopeasti. 
 Jemmassa odottaa lähes valmis pöllötyyny ,sekä pojalle pipo ja kori ja ja ja ja..  
Kutominen on paljon enemmän mun juttu kuin virkkaaminen, mutta enpä voisi sanoa senkään taidon kovin pahasta olevan. Yllättävän hyvin meinaa virkkaus onnistuu, taitaa äidiltä perityt käsityönlahjat olla siinäkin syynä. Ikinä en ole saanut käsiini niin paljon vesikelloja kuin virkatessa, mutten kadu niistä yhtäkään. Laastaria vain päälle!! 

Mutta kuinkas ollakkaan,  tieni päätyi lopulta takaisin villasukkien pariin  näiden sukkien myötä <3
Hetken jo ehtisin pelkäämään, että kutomisurani on ikuisesti loppunut, mutta voin ilolla todeta sen jatkuvan aina vaan. :) 

Mitään mullistavaa uutta ideaa en ole keksinyt,  muutama uusi kerrosrivinousu kuvio odottaisi kokeiluaan,  kunhan saisi tilaukset ensin valmiiksi.
Itselle on tulossa mustat ylipolven palmikkosukat, joista uupuu toinen sukka..  Mutta kun on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa!! Kutomisen täyteistä syksyä kaikille!

perjantai 27. toukokuuta 2016

Keltaista ja mustaa kerrosrivinousua.

 Ohjetta näihin kaipailtiin,joten tässä tulee jotakin ohjeen tynkää!
Resori on otettu Dropsin Sofia sukista, mutta eiköhän jokainen tee omanlaisensa resorin, oman mielensä mukaan. Ohjetta siihen en siis laita ja rehellisesti sanottuna en osaa laittaa linkkiä siihen :D Olen varsin onneton näissä asioissa, mutta luultavasti saan sen anteeksi!!

Luo 48 silmukkaa ja jaa ne 4 puikolle. Tee haluamasi pituinen resori.
Resorin jälkeen aloita kutomalla 2 kerrosta keltaisella ja sen jälkeen 1 kerros mustalla, taas 2 kerrosta keltaisella ja 1 kerros mustalla.
Nyt päästään kuvion kimppuun.
Kuvio tulee 2 ja 3 puikoille.
( pssst! mikäli inhoat mahdollisia puikon vaihtumiskohdasta jääviä jälkia, kannattaa 2 ja 3 puikon silmukat laittaa yhdelle puikolle, näin rumia jälkiä ei jää ja kuvio pysyy siistinä)

 Kudo ensin 6 silmukkaa oikein ja aloita kuvio ( en huomannut laittaa noita reunasilmukoita kuvioon ollenkaan, enkä enää yksinkertaisesti jaksanut tehdä kuviota uudestaan. sori! :) )
 Tämän jälkeen kuvion reunasilmukoita ei tarvitse seurailla, kunhan nostaa silmukat vain oikeissa kohdissa ja seuraa kaaviota.
Kerrosrivinousun idea lyhyesti:

Kuvio muodistuu aina 3 kerroksen sarjoissa:
1 krs kudotaan kuvio värillä kokonaan oikein (näissä siis musta)
2 ja 3 krs kudotaan pohjavärillä(keltainen) nostamalla aina ne silmukat kutomatta puikolle, mitä kuvio näyttää. Sama silmukka nostetaan siis aina 2 kertaa.
Näitä kolmea kerrosta toistetaan koko ajan , helppoa, eikö?

Kantapään aloituskohdan näette alemmassa kuviossa. Kantapään jälkeen jatka kuviota niin monta kertaa kuin haluat ja tee sukka sopivan kokoiseksi raidoittaen loppuun saakka tai yksivärisenä. :) 
 Mikäli joku innokas haluaa tehdä sukan taakse ja jalkapohjiin saumat, niin tässä jonkinlainen ohje, minkä olen aikoja sitten asiasta tehnyt.
Lyhyesti sanottuna: ensimmäisellä pohjaväri kerroksella nostetaan aiemman kierroksen ensimmäinen silmukka puikolle ja nämäkaksi kudotaan yhteen. En saa raitoja ikinä kohdistumaan nätisti, joten olen ratkaissut ongelman näin. :)