tiistai 15. maaliskuuta 2016

Koko lankakerä käyttöön kertaheitolla!






Päätin tässä taannoin,  etten enää jaksa nurkassa pyöriviä jämälankoja.  Näin ollen teinkin muutamat pikku tossukat yksinkertaisilla koristeilla ja sainkin kolme jämänyssykkää pois.  Hurjat kolme!!

Pieni välihuomautus: Kirjoitan blogit aina koneella, joten suuret pahoittelut mikäli kuvat ja tekstit ovat hassun näköisiä mobiiliversiona! Tietokoneella kun ne on aina nätisti ja juuri niin kuin olen halunnut.
Noniin, itseasiaan:
Raitalanka joka sukissa ja lapasissa näkyy,  oli täysi kerä,  enkä siitäkään halunnut jäävän mitään joten päätin käyttää koko kerän niin hyvin kuin mahdollista ja voi että miten hyvin sain sen käytettyä!!  Lankaa jäi säälittävän pieni pätkä,  minkä heitin hyvillä mielin roskiin.
Ensin tein sukat, joita jo pidempään olin halunnut tehdä.  Niin oli herkullisen väristä lankaa,  etten meinannut malttaa tilaus sukkia saada valmiiksi kun halusin sen kimppuun.  Sukat kun valmistuivat niin tein samoista langoista elämäni toiset lapaset.  Olipa onnistuneet!  Lapaset on ihania ja nopeita tehdä! 
Laitan tähän alle ohjeet molemmista,  vaikkakin sukissa /lapasissa ei ole mitään ihmeellistä vaan perus palmikkoa ja valepalmikkoa.  Plus tietenkin pikku kukat koristeeksi ja niihin timantti napit,  jotka postisetä toi Kiinasta.  Kukan virkkaamisen ohje löytyy mm Facebookista Anelmaiset sivulta. 

Lankoina 7 veljestä raita ja luonnonvalkoinen.
Puikko koko 3
Sukissa sekä lapasissa palmikko kuviot tulevat 2 ja 3 puikoille.
Palmikkokuvio sisältää 2 valepalmikkoa, joiden keskelle olen tehnyt 8 silmukkaa leveän tavallisen palmikon. 

Sukat:
Luo luonnonvalkoisella 48 s ja jaa ne neljälle puikolle,  12 s/ puikko.
Tee resori 2o 2 n 13 kerrosta.
Katkaise lanka ja aloita kutominen raitalangalla.
1 puikon kaikki silmukat kudotaan oikein.
2&3 puikoille tehdään palmikko kuvio kaavion mukaan
4 puikon kaikki silmukat kudotaan oikein.
Tee palmikkokuviota niin pitkään kuin tahdot,  jonka jälkeen aloita kantapää luonnonvalkoisella langalla.  (Itse tein kuviota niin kauan,  että varressa näkyi 4 vaaleanpunaista raitaa.  Raitalanka siis jäi odottamaan 1puikon loppuun kun aloitin tekemään kantapäätä luonnonvalkoisella langalla) 
Kantapään jälkeen katkaise luonnonvalkoinen lanka ja aloita kutominen raitalangalla ; tällä langalla poimitaan myös kantalapun silmukat molemmin puolin.  Kantapään kavennukset tein 1 puikon loppuun ja 4 puikon alkuun ( 2 o yhteen)  jotta palmikkokuvio ei kärsi.  

Kudo palmikkokuviota kunnes pikkuvarvas on piilossa ja aloita leveä nauhakavennus. 
Koska en halunnut hukata yhtään lankaa,  niin kudoin raitalangan vaaleimmalla sen verran,  että sitä jäi päättelyyn sekä sillä voisi aloittaa seuraavan sukan minimoimalla lankahävikin täysin.  Lopun varvasosan tein luonnonvalkoisella langalla.  

Leveä nauhakavennus:

Puikoilla 1 ja 3: Kudo silmukat kunnes jäljellä on  3 silmukkaa. Kudo 2 oikein yhteen, 1 oikein
Puikoilla 2 ja 4: Kudo 1 oikein , nosta 1 silmukka kutomatta , kudo 1 ja vedä kutomaton kudotun yli. Kudo loput silmukat oikein, palmikko puikoilla jatka palmikkokuviota kunnes silmukat loppuvat.

Tee kavennukset joka toisella kerroksella kunnes puikoilla  on jäljellä 8 silmukkaa. Tämän jälkeen kavennukset tehdään jokaisella kerroksella.


Lapaset: 

Luo 44 silmukkaa luonnonvalkoisella langalla, jaa ne 4 puikolle 11s /puikko.
Kudo 17 kerrosta 2o 2 n 
Katkaise luonnonvaloinen lanka ja kudo loppu lapanen raitalangalla.
Kudo 1 ja 4 puikoilla kaikki silmukat oikein ja tee palmikkokuviota yllä näkyvän kaavion mukaan 2 ja 3 puikoilla ( huom!!! lapasessa on 1 silmukka vähemmän per puikko kuin sukissa, joten kuvion reunimmaiset nurjat silmukat jätetään tekemättä lapasissa, sekä itse en halunnut valepalmikon reikiä ettei tuuli tuiverra, joten langankierrot kudottu aina takareunasta jolloin reikää ei tule. )
 Kudo 21 kerrosta .
Nyt tulee peukaloaukon aika:
 vasen lapanen:
1 puikko: kudo 3 silmukkaa oikein , nosta 6 silmukkaa apulangalle tai hakaneulalle odottamaan ja luo tilalle 6 uutta silmukkaa, kudo 2 viimeistä silmukkaa oikein. Peukaloaukko on valmis. :)
 oikea lapanen:
4 puikko: kudo 2 oikein, nosta 6 silmukkaa apulangalle tai hakaneulalle odottamaan ja luo tilalle 6 uutta silmukkaa. kudo 3 oikein. Peukaloaukko on valmis. :) 

Kudo nyt lapasta samalla tavalla kuin alussa niin kauan, että etusormi jää piiloon, tämän jälkeen aloita leveänauhakavennus yllä olevan ohjeen mukaa, mutta kavenna jokaisella kierroksella tekemättä välikerroksia.  

Sitten päästään itse peukalon kimppuun, joka on tehty luonnonvaloisella langalla:

Poimi jemmassa olevien silmukoiden molemmilta sivuilta 3 silmukkaa ja yläpuolelta 6 silmukkaa (yht siis peukaloon tulee 18 silmukkaa)
Jaa ne kolmelle puikolle 6s /puikko.
Kudo oikeaa niin kauan, että peukalo peittyy. Kudo sitten jokaisen puikon 2 ensimmäistä silmukkaa yhteen kunnes silmukat loppuvat. Tadaa, peukalokin on valmis ja näin ollen lankojen päättelyn kimppuun ja lapaset käteen!! :) 
Lapaset voi myös koristella kukkasin jos siltä tuntuu..Mun mielestä ne on vaan ylisöpöt kukkien kera. :) 

Ohjeessa voi olla ja luultavasti onkin virheitä, mutta parhaani yritin. Kysyttäessä autan mielelläni ja yritän korjata virheet jos niitä joku huomaan. 
Kutomisen iloa kaikille!! <3    

Töihin paluu lähenee jo ahdistavan nopealla tahdilla, joten seuraava projekti onkin ihan vain mulle itselleni, pieni piristys hitusen masentavaan arkeen paluuseen..