sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Jenit.

JENIT.

Pitkästä piiiiiiiitkästä aikaa iski inspiraation poikanen ja näin syntyi yllämainitut sukat.  Nimensä ne saivat oman ja miehen nimen yhdistelmästä,  joka kuulosti omaan korvaan kivalta!  

Ensimmäinen ohje on miesten versioon:
Lankoina 7- veljestä keskiharmaa, valkoinen ja turkoosi.
Puikot nro 3.
Koko 43-45.
Tottakai kuvioita voi käyttää myös naishenkilönkin sukkiin!  :)

HUOM! LUETHAN KOKO TEKSTIN LOPPUUN SAAKKA, ENNENKUIN ALAT HOMMIIN. OHJEESSA ON PARI KOHTAA, JOTKA ON SYYTÄ OTTAA HUOMIOON , KIITOS:) 

Nämä on tehty oman miehen rimppakinttuihin, joten aloituksesta puikoilla on 13s/ puikko. Resori on muutama sentti kierteistä joustinneuletta. Koko sukka on tehty alusta loppuun samalla silmukkamäärällä, AINOASTAAN kantapäähän lisäsin 2 silmukkaa ja tein sen siis 28 silmukalla.  

Kaikki kuviot ovat neljällä (4)jaollisia,  joten kokoa on helppo muokata vähentämällä tai lisäämällä aina 4 silmukkaa :) 

OHJE LUETAAN OIKEALTA VASEMMALLE ,  yksi sarake kerrallaan ja siirrytään siitä sitten seuraavaan.  ( edelleen toivon löytäväni kunnollisen kaavio ohjelman,  jotta kaaviot olisivat selkeitä ja järkeviä..huoh. )




Riviltä 18 ( 18-23)alkava kuvio tuotti paljon päänvaivaa ja sitä oli todella hankala hahmottaa tähän ruudukkoon. Toivon todella että siitä tulee sellainen kuin pitää!! Koeneulojia ei ole ja itse en ohjeita näitä tehdessä tarvitse, niin en voi ollenkaan luvata sen olevan oikein. Pidetään sormet ristissä!!


Ensimmäisen punaisen rivin kohdalla olen tehnyt kantapään ja jatkanut sen jälkeen normaalisti kaaviota seuraten. 
Toisen punaisen rivin kohdalla olen aloittanut leveän nauhakavennuksen. Koska kavennus alkaa, niin viimeiset siniset pisteet ei ihan asetu kaavion mukaisesti vaan pitää itse vähän kikkailla, että ne tulee sopiviin kohtiin ja näyttävät kivalta.
 
Iloisia kutomis hetkiä kaikille!  :)
ps. Mies oli kaikkea muuta kuin innokas vääntäytymään mun haluamiin kuvausasentoihin :D
 
- niina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti